Ei ole yleispyörää, joka sopisi kaikkiin käyttötarkoituksiin. Maastoon sopii maastopyörä, maantielle maantiepyörä. Ehkä lähimmäs em. yleispyörää pääsee lyhyille asiointimatkoille tarkoitettu “kauppakassi”, ts. pystyllä ajoasennolla, hieman leveämmillä renkailla, lokasuojilla, tavaratelineellä (ja/tai etukorilla!) sekä muutamalla (rumpu)vaihteella varustettu perusfillari.
Geometriaa: Maantiepyörän tyypin valitseminen (…vähän gravelistakin)
Kun oma pyörätyyppi on valittu (käyttötarkoituksen mukaan), ja jos olet päätynyt maantiepyörään (…kuten niiiiiin moni harrastaja 😉 sinun pitää ymmärtää, että maantiepyöriä on käytännössä kahta erilaista tyyppiä käyttötarkoituksen mukaan.
Toinen, “kisakireä” tyyppi, on tarkoitettu ajo-ominaisuuksiltaan nopeasti reagoivaksi, herkäksi kilpailukoneeksi rungon kulmien jyrkemmällä mitoituksella.
Kun taas toinen, “junamainen” tyyppi, on puolestaan hitaammin ohjaukseen reagoiva “retki- ja kuntopyörä” niin sanotulla laiskemmalla geometrialla eli rungon loivemmilla kulmilla varustettuna.
Valitettavasti pyöräkauppiaat haluavat myydä pyöriä, eivätkä rajoittaa niiden myymistä kertomalla asiakkaalle tätä keskeistä eroa. Siksi niin moni valitsee väärin: kisapyörä ei sovi kaikille, vaikka sen kanssa oppii, toki, ajamaan.
Miten erottaa em. tyypit keskenään koeajolla? Jos olet jo kokeneempi fillaristi, niin kokeile ajaa hetken aikaa ilman käsiä. Junamainen tyyppi jatkaa kulkuaan vakaasti, kisakireä alkaa “venkoilla” nopeasti puolelta toiselle. Eron huomaa helposti lyhyelläkin koeajolla. (Henk. koht. suosittelen mahdollisimman pitkää koeajoa myös pyörän muiden ominaisuuksien, ks. alla, selvittämiseksi.)
Pari pointtia lisää: koeajolla tunnet ns. ohjaamon eli ohjaustangon korkeuden ja käteensopivuuden. Jos olet ihan aloittelija, nämä seikat voivat tuntua hankalilta tunnistaa, mutta voisin käyttää hansikas- tai kenkävertausta. Jos ja kun tunnet uuden käsineen tai kengän sopivan itsellesi paremmin kuin toisen mallin/valmistajan, niin siinä on sinulle sopiva pyöräkin. (Satulan, btw, voit helposti vaihtaa, tai käyttää wanhaa, jo aiemmin hyväksi havaittua mallia.)
Gravelin valitsemiseen pätee myös edellä kerrottu, mutta leveämpien renkaiden kanssa rungon geometriaa ei samalla tavalla aina huomaa. Jos vaihdat graveliin kapeamman, maantielle sopivamman rengastuksen, edellä kuvattu ero tulee näkyvämmäksi myös gravelien geometriassa.
Pyörän runkokoko I: Sopiva, iso, pieni?
Rungon suuruus tai pienuus (ts. juuri sinulle sopivaksi valitseminen) on seuraava “kompastuskivi” pyörätyypin/ geometrian valitsemisen jälkeen.
Joskus käy niin, että rungon koko sopii täydellisesti juuri sinulle. Tähän tulee tietenkin pyrkiä. (Jos valitset väärin, niin valitse mieluummin ylisuuri kuin alimitoitettu runko, ks. seur.)
Yleissääntönä on, että suurempi runko on parempi kuin pienempi, koska sitä voi (…tarkista tämä!!!) muuttaa osia tai niiden mitoituksia vaihtamalla. Liian pienestä rungosta ei sen sijaan saa käyttökelpoista, jos ajaja on rungon kokoon nähden aivan liian suurikokoinen.
Toistan: vältä pieniä runkoja (…ellet ole itse pienikokoinen) kuin “ruttoa”, ts. älä hanki “minirunkoa” edes keveyden/ painonsäästön vuoksi!!!
Nykyisin on erilaisia “bike fitting” -palveluita saatavilla, mutta tämäkään ei ole “taikuri”, joka voisi korjata kaikki vääränkokoiset rungot kaikille kuskeille sopiviksi. Liian suuren rungon saa “pienemmäksi” eli ajokuntoon erilaisia osia ns. “lyhyemmiksi” vaihtamalla, toistettakoon, mutta liian pientä runkoa ei saa isokokoiselle kuskille sopivaksi millään “ilveellä”.
Pyörän runkokoko II: satulan korkeus ja paikka
Jos hankit uutta pyörää, pyörävalmistajan kotisivulla netissä on yleensä taulukko, josta voi katsoa oman pituutensa ja suositellun runkokoon. Tämä on hyvä alku. Toiseksi voit mitata jalkasi sisämitan (asetu seinää vastan ja nosta kovakantinen kirja jalkoväliisi tiiviisti; piirrä sitten seinään merkki kirjan yläreunan mukaan). Kertoimella .66 kerrottuna se kertoo pyörän runkokoon (vrt. valmistajan taulukko; yl. pituuden mukaan) ja .886 kerrottuna se kertoo, mille korkeudelle satulan yläpinta tulee asettaa (…oikein valitussa runkokoossa). Mittaa em. kertoimella saatu etäisyys keskiöakselin keskeltä satulan yläpinnalle. Seuraavaksi sinun tulee säätää satulan paikka, ts. satulan kärjen etäisyys keskiöstä eli kuinka lähellä tai kaukana satulan kärki on keskiöakselin lävistävästä pystysuorasta linjasta. Tähän liittyy ns. klossilinja eli polven, polkimen eli päkiän sijoittaminen. Kun poljin on etuasennossa (“klo 15”), luotilankalinja kulkee polkimen akselin, päkiän ja polvilumpion kautta — sama pätee sekä tavalliseen lukottomaan että lukkopolkimeen, btw.)
Satulan paikka on tärkeä; käytännön ajamisen kannalta se on oikeastaan kaikkein tärkein mitoitus (sopivan runkokoon ohella) rungon sovittamisessa juuri sinulle ajokuntoon (…ohjaamon paikka/ korkeus/ mataluus on sitten enemmän “valinnainen”). — Vinkki: kisakuskit käyttävät hieman pidempää ohjainkannatinta (eli pidempää ohjaustangon ja satulan väliä), koska se helpottaa kirimistä, btw, kun polvet eivät niin helposti osu ohjaustankoon kiriin lähdettäessä.
Rungon materiaalit: alumiini, hiilikuitu vaiko teräs?
Nykyajan runkoja on käytännössä kahdesta materiaalista: alumiinista ja/tai hiilikuidusta. Hyvin yleinen on aiemmin ollut hiilikuituisen (tai hiilikuidulla muodon vuoksi päällystetun) etuhaarukan ja alumiinirungon yhdistelmä. Nämä velot ovat vähitellen jäämässä pois, mutta käytettyinä niitä edelleen on saatavilla.
Nykyisin suositaan täyshiilikuituisia, joskin tästä syystä kalliimpia runkoja. Aiemmin vaurioherkkänä tunnettu materiaali, “muovirungoksikin” joskus haukuttu, on nykyisin parempilaatuinen ja sen voi jopa korjata (alkuperäistä paremmaksi!) vaurion/murtuman jälkeen.
Materiaalit ovat siis hyviä kumpainenkin. Ajomukavuudessa “sanotaan” hiilikuidun voittavan, mutta esim. gravelin matalammilla rengaspaineilla ajaminen vastaa täysin hiilaria, vaikka runko olisi alumiininen 😉 Itse ajan alumiinirungolla, mutta hiilarinkin voisin jonain päivänä hankkia — etenkin, jos voisin säilyttää sitä muualla kuin kerrostalon pyöräkellarissa…
Todellinen “connaisseur” valitsee — tietenkin! — teräsrungon, “steel is real” -sloganin kera 😉 Jos haluaa “ikuisen” runkomateriaalin, teräs on ominaisuuksien vuoksi itsestäänselvä valinta. (Titaanisiakin käytetään, btw, ja eikä niistä ole pahaa sanottavaa, joskin kovemmassa käytössä voivat “löystyä” ajan myötä.) — Ja oman kokemuksenikin perusteella jopa wanhoilla teräsrungoilla, jos eivät ole muhvi- eli juotosliitoksistaan löystyneet, on todella mukava ajaa 🙂
Renkaat ja vanteet: korkea vs matala; kevyt vs painava?
Jos ja kun ajaa pääasiassa maantiellä (ja vähemmän eli vain lyhyitä matkoja hiekkateillä), silloin on parempi käyttää kapeampaa rengasta (…sähköpyörissä renkaat ovat maantielläkin leveämpiä velon painosta johtuen, btw). Käytännössä 28 mm:n rengas on suosittu, jotkut käyttävät 30 mm:n rengasta. Eteen voi laittaa kapeammankin (…itselläni on 25 mm:n rengas edessä).
Jos ajaa pääasiassa maantiellä, niin ns. sileä rengaskin on mahdollinen. Hiekkatiellä kevyesti kuvioitu on luonnollisestikin kestävämpi. (Muistelen, että joskus testattiin renkaan kuvioinnin vaikutusta pitoon märällä alustalla, ja huomattiin, että kuvioinnilla ei ollut juurikaan vaikutusta renkaan tähän ominaisuuteen 😉
En anna mitään rengasmerkkisuosituksia, vaikka toki minullakin on omat suosikkini. Käytännössä mikä tahans uusi, virheetön rengas on parempi kuin wanha, lähes puhkikulunut (…joita aivan liiaksi, btw#2, näkyy kuntoajojen lähtöpaikoilla, grrr…).
Vanteista vielä muutama sana. Nykyinen muoti näkyy olevan ns. aerovanteet, ts. korkea profiili (…joka vaatiin sisärenkaan venttiililtä pituutta, btw). Huonona puolena tällaisilla korkeilla vanteilla on tuuliherkkyys, joka etenkin tuulisilla (rannikko- ym.)alueilla voi haitata matkantekoa.
Vanteen hinta/paino on lähinnä ns. lompakkokysymys. Toisille se on tärkeä, toisille ei. (Painavammalla pyörällä saat, btw, paremman kunnon 😉 …mutta, toki, kevyt velo on kivempi ajoo, ja vanteiden/ kiekkojen paino on silloin tärkeässä osassa 😉
Lokasuojat (…vaiko ei)
Nykyisissä graveleissa on (…tai pitäisi olla) ensiasennuksena lokasuojat. Maantiepyörissä näin ei ole. Jos haluat ajaa maantiepyörälläsi säännöllisesti tai satunnaisesti sateisessa tai märässä kelissä, valitse pyörä, johon voi asentaa (so. haarukoissa on tilaa) lokasuojat. Tai asennuta lokarit jo ostovaiheessa.
Ideaalitapauksessa sinulla on käytössäsi kaksi maantiepyörää: kauniin kelin lokasuojaton ja vähemmän kauniin lokasuojallinen (lue. sadekeliä ja/tai märkää asvalttia varten).
Lokasuojallinen maantiepyöräkään ei ole huono vaihtoehto; tavallaan on makukysymys, haluatko veloosi lokasuojat vai et.
Jos et pidä lokasuojista, niin varaudu satunnaisiin “kosteustilanteisiin” (esim.) lyhyellä, satulan alle kiinnitettävällä lokasuojalla. Ja (tynkälokaristasi huolimatta) ajovaatteiden + pyörän taattuun kuraantumiseen ;-(
Vaihteet ja voimansiirto
(jatkuu…)
6/8/2026/PS