Hyvän Tuulen Pyöräily
“Hyvän Tuulen Pyöräily (HTP) ry on vuonna 2020 perustettu yhdistys, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli toteuttaa hyväntekeväisyyteen varoja keräävä pyöräilytapahtuma läntisellä Uudellamaalla. Koronavuodet muuttivat toimintaympäristöä sen verran radikaalisti, että yhdistyksemme keskittyy lähivuodet järjestämään matalan kynnyksen kuntopyöräilyä sekä opastamaan aloittelijoita ryhmässä lenkkeilyn saloihin pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa. — Hyväntekeväisyyspyöräily on kuitenkin edelleen vahvasti meidän perustajien ajatuksissa, ja Hyvän Tuulen Pyöräily pyritään järjestämään vuosittain seuralenkkinä.”
Pyöräilyterveisin Janne, Ismo ja Pekka

Aloitamme ajokauden 2026 maanantaina 13. huhtikuuta klo 18.00 Viikin Prismalta (Maaherranpuiston puolelta)!!! — Ajamme samaan tapaan kuin aiempina vuosina, joten jos olet osallistunut lenkeillemme, htp-meno on sinulle tuttua.
Tervetuloa mukaan HTP-lenkkeilyyn jäsenet, ei-vielä-jäsenet, valmennettavat sekä ei-vielä-valmennettavat 🙂 >> Tarkempi ajo- ja lähtöpaikkaohjeistus tästä.
Huomaa, että sunnuntaina 19.4. klo 10.00 alkaa 15-30 minuutin HTP-valmennustilaisuus & ryhmäajo-opastus Maunulan majalla. Opastus jatkuu koko kesäkauden ajan sunnuntaisin (säävaraus).
Korostettakoon, että (vaikka seuramme johtoportaassa & lenkkien vetäjinä on ex-kilpakuskeja) HTP:n ajotapa on ei-kilpailullinen ja aloittelijaystävällinen 🙂
Tarkemmin: HTP ry:n toiminta on sekä yleisesti yhteisöllistä eli kokeneiden sekä aloittelevien ajokavereiden kanssa harrastuksen pariin ohjaavaa että erityisesti ryhmäajotaitoja sekä pyörän ja pyöräilyn teknistä osaamista kehittävää. Jos olet hankkinut käyttöösi maantiepyörän (uuden tai käytetyn) ja siihen lukkopolkimet (ei välttämätöntä, mutta hyödyllistä) seuraava “polkaisu” harrastuksessa eteenpäin on käydä kokeilemassa pienessä, ajomukavuudeltaan optimoidussa HTP-ryhmässä ajamista — mahdollisimman pian 😉
Lyhyesti: Erikoisseurassamme tutustut pyöräilyn kuninkuuslajin eli maantiepyöräilyn “saloihin” sekä teoriassa (HTP-valmennus) että käytännössä (HTP-lenkkitoiminta). — Vinkki: Kun olet ajanut pyöräilyseuran ajoryhmässä, osaat katsella television pyöräilylähetyksiä (Giro, TdF, Vuelta jne.) aivan eri tavalla (lue. paljon asiantuntevammin) kuin jos tämä perustavaa laatua oleva pääjoukkokokemus sinulta puuttuu!!! Puhumattakaan siitä huomattavasta edusta, että pyöräilyn kuntoilutapahtumiin osallistumisesi helpottuu merkittävästi ryhmäajo-osaamisen oppien myötä 😉
Photo by Pablo Vallejo on Unsplash
>> Liikunnasta
HTP:n kannanotto ei-kilpailullisen liikunnan puolesta
Suuri osa liikuntaa harrastavista ei halua kilpailla (Helsingin Sanomat, 23.3.2026)
HTP:n kannanotto seuraliikunnan puolesta
Yleisradion pitäisi aktivoida penkkiurheilijoita (Helsingin Sanomat, 3.4.2025)
>> Kiinnostuneille
