Vaikka aikamme ei suosi lukemista — korkeintaan erinäisten sähköisten näyttöjen selaamista 😉 — niin suosittelen kahta ihka oikeaa, paperista pyöräilykirjaa, joihin kannattaa tutustua kannesta kanteen. Kumpikaan (kuvat ohessa) ei ole uusimpia uutuuksia alallaan, mutta ne lukemalla saa laajemman kuvan siitä, mitä (maantie)pyöräily on ollut ja mitä se pitkälti edelleen (!) on 🙂
Skottin ja Gaveniuksen perusteellinen (Otava 1979) lähes 400 sivun opus kuvaa ns. klassista pyöräilyaikaa (…jolloin kaikilla oli teräksiset fillarit jne.), ja teoksen painopiste on enemmän (wanhassa) tekniikassa kuin ajamisen hienouksissa. (Huom! Teoksen kirjoittamisen aikoihin USA:ssa jo viriteltiin maastopyöräilyä ja -pyöriä, mutta tähän teokseen myöhemmin 90-luvulla Suomeenkin saapunut ‘muotilaji’ ei vielä ennättänyt…)
Kirja avaa nykypäivän lukijalle maailman, jossa pyörä ei ollut suinkaan kertakäyttöosista 🙁 koottu, vaan suunnitelupöydältä ja pyörätehtaasta alkaen tarkoitus oli tehdä laitteita, joita (lähes) jokainen “loppukäyttäjä” voi pitää käyttökuntoisena ja huoltaa omatoimisesti; laakeristot, vaihteet, jarrut, ja jopa yksittäisen rattaan pystyi irrottamaan ja vaihtamaan kuluneet helposti uusiin.
Pyörä nähtiin alumiinin (Simplex jo muovinkin ;-), kumin ja teräksen liittona, jonka tarkoitus oli viedä käyttäjä sekä arkisen liikkumisen kohteisiin (työpaikka, asiointi jne.) että retkeilyn ja kuntoilun (…ehkä kilpailunkin) kautta kokemaan jotain sellaista, jota ei arjessa muuten (…ei autollakaan) tavoittanut. — Tiivistäen: S&G avaa maailman, jossa yksinkertainen liikunta & pyörän helposti hallittava tekniikka tuottaa nuarille kuin vanhoillekin niin vahvoja (myönteisiä) elämyksiä, että niiden pariin haluaa kevään koittaessa, vaikka vuosia ja vuosikymmeniä on kulunut, jälleen päästä 🙂
Jussi Veikkasen (ym.) teoksessa (Fitra 2013) käydään tiiviisti läpi maantiepyörällä tapahtuva kuntoharjoittelu (…josta ei ole pitkä matka kilpailemiseen, btw) sekä annetaan ohjeita pyörän säätöjen (satulan korkeus ym.) tekemiseen siten, että maantiepyörällä tapahtuva harjoittelu sujuu ilman ongelmia (esim. käsien puutuminen tms.).
Lyhyesti: Ei tarvitse olla kiiluvasilmäinen kilpailufanaatikko hyötyäkseen tästä kirjasta. Aivan tavallinen “pulliainen”, jos ja kun pääsee ensin ylös sieltä sohvalta ja haluaa kuntouttaa itseään pyöräillen, voi ottaa kirjasta sen sisällön, jonka tarvitsee pyöräilyharjoittelunsa aloittaakseen — ja skipata muun pois.
Toki maantiepyöräilyn alalta löytyy uudempiakin teoksia, esimerkiksi niin sanotusta wattiharjottelusta & uudemmasta pyörän tekniikasta, ja suosittelen niihin tutustumista lämpimästi, mutta jos haluaa saada jonkinlaisen kokonaisnäkemyksen pyöräilystä, ja etenkin sen kuninkuuslajiksi sanotun maantiepyöräilyn näkökulmasta, niin näillä kahdella kirjalla voi aloittaa.
Vain hieman liioitellen voisi sanoa, että kaikki myöhemmin (so. v:n 1979 jälkeen) pyöräilyn tekniikassa ja harjoittelussa tapahtunut pohjautuu (…S&G&V:n hyvin kuvailemaan) varhaisempaan kehitykseen.
Ylisummaan: Pyöräilyssä, jos missä voi todeta, että se joka ymmärtää menneisyyttä, ymmärtää paremmin nykypäiväämme, koska hän tietää, millaisten vaih/t/eiden kautta nykyisyyteen on tultu 🙂
14/9/2026/PS